perjantai 10. helmikuuta 2012

Flogsta


Varmaan jokaisessa yliopistokaupungissa on ainakin yksi alue, jossa asuu ainoastaan tai lähinnä opiskelijoita. Eivätkä nämä alueet ole välttämättä niitä kaupungin kauneimpia ja halutuimpia. Tällainen alue Uppsalassa on Flogsta ja tarkemmin sanottuna Flogsta Höghus, jossa minäkin asustelen. Yhteensä alueen 12 seisenkerroksisessa talossa asuu vähän yli 2000 opiskelijaa. Paikka jakaa mielipiteitä: toiset tykkää, toiset ei.


Ruotsalainen kaverini sanoi, että lähes jokainen uppsalalaisopiskelija päätyy jossain vaiheessa opintojaan Flogstaan. Jonot opiskelija-asuntoihin täällä ovat todella pitkiä ja asuntopula suuri, joten melkein mikä vain kelpaa opiskelijalle. Flogstalle ominaista on, että ihmisiä tulee ja menee – minun aikanani tästä korridorista on muuttanut pois jo kaksi, tilalle muutti tietysti heti kaksi uutta asukasta. 



Uppsalassa Flogsta on tunnettu myös perinteestään nimeltä Flogstavrål (vrål = huuto, karjunta). Ideana on siis huutaa kaikki (tentti)ahdistuksensa ulos ikkunasta, parvekkeelta tai katolta klo 22.00. Kaverini vitsaili, että huudon mukaan voisi asettaa kelloon ajan, ja niin se kyllä on! Joka ilta huuto ei ole yhtä kovaa tai jatku kovin kauaa, ihan joka ilta en ole edes huomannut sitä. Usein kuitenkin havahdun ahaa, kello onkin jo kymmenen. YouTubestakin aiheesta löytyy videoita hakusanoilla flogstavrål tai flogsta scream.

Täällä siis todella on elämää ja mitä vain voi tapahtua. Muutama viikko sitten kuulin meteliä ulkoa, eikä kello ollut kuin vasta kahdeksan illalla. Kurkistin ikkunasta ulos, ja pihalla oli ainakin 30 opiskelijaa leikkimässä lumisotaa! Tuona päivänä oli satanut melko paljon lunta, kuulemma ensimmäistä kertaa oikein kunnolla tänä talvena. Lumisota jatkui melkein tunnin ajan.

Pari päivää sitten yliopistolta tullessani huomasin nosturin ja kaksi miestä yhden talon pihassa. Toinen mies oli ylhäällä ja irrotti kaksi polkupyörää puusta! Olin huomannut pyörät toki aikaisemminkin. Miten ihmeessä ne olivat sinne päätyneet?? No, nyt pyörät ovat tukevasti maassa, mutta sainpas napattua harvinaisesta (?) tilanteesta kuvan. 



Että sellaista elämä on Flogstassa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti