Vadelmavenepakolainen

”Ruotsissa minä tunnen eläväni täysillä. Ruotsissa vanhojen kerrostalojen ovet aukeavat sisäänpäin. Ne toivottavat tulijan tervetulleeksi, kun Suomessa ovi pitää hankalasti kiskoa auki ja väistellä sitä ulkona viimassa ja pakkasessa. Ruotsissa pyörien soittokellojen ääni on iloisen keskusteleva, Suomessa sama kello käskee jalankulkijaa painumaan vittuun hortoilemasta siinä pyörätiellä.”

Sain pääsiäisenä perheeltäni tuliaisiksi (muun muassa) Miika Nousiaisen kirjoittaman romaanin Vadelmavenepakolainen, jonka olen aikonut lukea jo pitkään. Mutta nyt se on vihdoin luettu. Kirja kertoo Mikko Virtasesta, suomalaismiehestä joka tuntee itsensä ruotsalaiseksi ja määrittelee itsensä kansallisuustransvestiitiksi. Tie ruotsalaisuuteen ei ole helppo, Mikko opiskelee ahkerasti ruotsalaisuutta perehtyen maan historiaan, kulttuuriin ja ruotsalaisiin murteisiin.

Kirja on todella hauskaa luettavaa. Mikon Ruotsin ihailu menee aivan äärimmäisyyksiin, ja hän on valmis tekemään mitä hulluimpia asioita ruotsalaisuuden eteen. Kansankodin romantisointi ja Suomen mollaaminen on huvittavasti liioiteltua, kuten lainaus Mikon ajatuksistakin osoittaa. Silti kaiken sen huumorin takana on ehkä jokin totuuden siemen. Ehkä täällä ollaan jossain määrin ystävällisempiä tai avoimempia, en tiedä.

Voin sanoa, etten samastu Mikko Virtaseen – olen ihan reippaasti suomalainen ja puhun suomenruotsia, muumiruotsia. Sen verran olen kuitenkin ruotsalaistunut tai pikemminkin uppsalalaistunut, että niin mieleni pahoitin, kun kirjoittaja tai Mikon hahmo jätti Uppsalan mainitsematta vertaillessaan Ruotsin kaupunkeja muun maailman lomakohteisiin. Monet vertaukset ovat osuvia, osa vain huvittavia. Mikko vertaa Tukholman Södermalmia Berliiniin ja Östermalmia Wieniin, Skånea Irlantiin, Kebnekaisea Nepaliin, Falunia Alppeihin, Göteborgia Amsterdamiin (suomalaisvieraani täällä ovat kyllä todenneet Uppsalan keskustan muistuttavan Amsterdamia), Jönköpingiä New Yorkiin, Örebrota Pariisiin ja niin edelleen. Hän käy läpi lähes koko Ruotsin. Mutta: ”Yliopistokaupunki Lund vastaa yksin Bostonin, Oxfordin ja Cambridgen charmia ja älyllistä ilmapiiriä.” Mitä tähän nyt voi uppsalalaisena todeta? Teinikielellä WTF?! Uppsalan ja Lundin välillä tuntuu olevan vähän Turku-Tampere – tyyppistä kilpailua. Sekä Uppsala että Lund ovat niitä perinteisiä yliopistokaupunkeja, Uppsala on kuitenkin vanhempi ja tunnetumpi, ainakin Suomessa.

Joka tapauksessa kirja on lukemisen arvoinen. Teosta lukiessa oppii kansankodista yhtä ja toista. Olen esimerkiksi ovia availlessani alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, mihin suuntaan ne avautuvat. Oman taloni ulko-ovi avautuu ulospäin, mutta asunnon ovi avautuu kutsuvasti sisäänpäin. 

Mihinköhän suuntaan Sigtunan turistbyrån ovet avautuvat?